Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien
1 Kotikok(k)eiluja
Tanskalainen riisipuuro ja kirsikkakastike
1 Toukokuu 2025
Tuulihattutaikina aiheutti kahdenlaista päävaivaa. Olen joskus kuullut sanottavan, että tuulihattutaikina on hankala valmistaa, ja olen ihmetellyt mikä siinä voi olla vaikeaa. Olen monta kertaa tehnyt sitä ongelmitta. No, tällä kertaa en onnistunut. Taikina jäi aivan paakkuiseksi ja kananmunat alkoivat vaahtoutua.
Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien