Viimeistä murua myöten on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Marraskuuta 2017 lähtien
1 Viimeistä murua myöten
Laventelikeksit
3 Heinäkuu 2025
Mitä oikein tehdä 30 asteen helteellä? Melominen ja vesillä liikkuminen lienee ulkoharrastuksista, varjossa löhöilyn lisäksi, ainoa siedettävä puuha kunnon helteillä. Vesillä ollessa maan hohkaava paahde häviää ja kova lämpö tulee vain yhdestä suunnasta, mikä tuntuu jo paljon miellyttävämmältä. Kukkia-järveä voin hyvin suositella etelä-suomalaiseksi melontakohteeksi. Kävimme pari vuotta sitten kesäkuun lopussa tekemässä melontaretken Kukkia-järvellä Pirkanmaalla kahden ystävämme kanssa.
Viimeistä murua myöten on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Marraskuuta 2017 lähtien