Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien
4 Elokuu 2018
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kesäloma ei sujunut tänä vuonna ollenkaan suunnitellulla tavalla. Lopulta pääsimme kuitenkin viimein käynnistämään grillikauden. Järjestimme myös perinteeksi muodostuneen talkoopäivän (vanhalla maatilalla riittää aina tekemistä muillekin), jolloin pääsin maistamaan myös tämän kesän parasta BBQ-kastiketta. BBQ-kastike oli siskoni Kiusauksessa-blogista talteen ottama luottoresepti. Kun päätimme tehdä talkoisiin hodaribuffan, hän kaiveli ohjeen esiin ja huolehti vielä kokkaamisestakin: Olikin aika täydellinen hetki, kun koko päivän helteessä talkoiltuani ja vielä viimeisiä kottikärrykuormia illalla kuskatessani keittiön ikkunasta alkoi kantautua BBQ-kastikkeen yltiöherkullinen tuoksu.
Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien