Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien
1 Pastanjauhantaa
Sapporon ravintolat
14 Kesäkuu 2018
Aiemmassa Sapporo-postauksessa jo mainitsimme, että Japanin-kodin keittiöstämme löytyy hauska kalagrilli, jota olen testannut jo useaan otteeseen. Enimmäkseen olen kypsentänyt grillissä lohta (lohi on olennainen osa Hokkaidon perinteistä ruokakulttuuria), mutta myös tuntemattomampiin kalalajeihin on otettu alustavaa tuntumaa hokke-nimisen kalan muodossa. Riisin ja lisukkeiden kanssa tarjoiltava grillattu kala on kuulemma täkäläisissä kodeissa hyvinkin yleistä syötävää. Ohotanmerestä pyydettävä hokke ilmeisesti pilaantuu helposti, minkä takia sitä usein myydään osittain kuivatettuna. Grillissä hokkea ei tarvitse kovin monta minuuttia kypsentääkään.
Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien