Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien
12 Kesäkuu 2018
Kaikki tuntevat japanilaisen bento-kulttuurin (ne mukavasti sommitellut eväsrasiat, joita myydään myös konbineissa ynnä muissa kaupoissa), mutta aivan kaikki eivät ole välttämättä tietoisia siitä, että Japanissa on erikseen oma kulttuurinsa junaeväsrasioille: Ekiben (駅弁) tarkoittaa rautatieasemalta mukaan ostettavaa valmista eväsrasiaa. Ekibenit ovat Japanissa pitkillä junamatkoilla tarpeen siinäkin mielessä, että junissa ei ole yleensä ravintolavaunuja, mutta ne ovat myös keino päästä perehtymään eri paikkakuntien ruokakulttuuriin ja raaka-aineisiin. Jokaisella Japanin asemalla on nimittäin omanlaisensa ekibenit. Esimerkiksi Sapporon ekibeneissä on edustettuna mäti ja ylipäänsä Hokkaidon moninaiset merenelävät. Viime vuosikymmeninä, kun...
Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien