Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien
30 Huhtikuu 2026
Kun nyt kerran tuli munkinpaistoöljyt kuumennettua vappumunkkeja varten, niin samalla vaivalla sai friteerata myöskin ravioleja. Kylläpä näistä tulikin todella maukkaita, ja vielä pinnalta ihanan rapeita. Kastikekin oli ihan erityisen hyvää. Ja koska on vappu, piti kylkeen keittää vielä muutama nakkikin. Ainekset: 250 g tuoreravioleja 2 dl pankojauhoja 75 g parmesaaniraastetta 1 tl kuivattua basilikaa mustapippuria suolaa 1 kananmuna ½ dl maitoa Paistamiseen: munkkirasvaa Tomaattikastike: 2 salottisipulia 2 valkosipulinkynttä 1 rkl oliiviöljyä 400 g kirsikkatomaatteja mehussa 1 dl valkoviiniä suolaa 2 rkl sokeria 1 ruukku basilikaa Kuori ja silppua tomaattikastikkeen sipulit ja valkosipulinkynnet.
Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien