Viikonloppukokki on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 12 Helmikuuta 2018 lähtien
1 Viikonloppukokki
Beaujolais Nouveau 2017 - taas on marraskuun kolmas torstai
3 Marraskuu 2017
Kovin suuri tunnustus ei ole, että pidän valtavasti kermakakuista. Sitä olen hehkuttanut monesti muun muassa tehdessäni Maunon päivän kakkua, tai silloin kuin koin ahaa-elämyksen täytekakkupohjien kanssa. Tunnustus on kuitenkin se, että lempikakkuni on käpykakku. Eikä mikä tahansa käpykakku, vaan sellainen kaupasta ostettu. Koska perhe ei jaa käpykakkurakkauttani, päätin toteuttaa toisenlaisen syntymäpäiväkakun, kun vietin syntymäpäiviä viime maanantaina.
Viikonloppukokki on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 12 Helmikuuta 2018 lähtien