Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien
8 Syyskuu 2017
Kulinaarimurulan Jaana vieraili elokuun lopulla Oulussa, minkä kunniaksi piti tietenkin järjestää ruokapitoiset illanistujaiset. Illan aikana herkuteltiin muun muassa ilmakuivatusta kinkusta ja savujuustosta tehdyillä suupaloilla, kantarellikeitolla, sitruunarisotolla sekä ranskankerma-ananaspiirakalla. Varsinaisen pääruoan virkaa ajoivat Weberin simpukkasaunassa kypsennetyt simpukat, joiden kanssa päätettiin tarjoilla Heston Blumenthalin hifistelyranskalaisia, aiolia (josta tuli ihan kunnolla valkosipulista) sekä kavereiden omassa kotipanimossaan tekemää tummaa luostariolutta. Ranskalaisten valmistelu aloitettiin jo edellisenä iltana, ja vaikka askartelemista oli jonkin verran, lopputuloksena oli herkullisimmat ranskanperunat missään...
Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien