Meilläkotona - ruokablogi on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien
1 Meilläkotona - ruokablogi
Soppakausi alkuun
20 Lokakuu 2025
Viikonloppuna oli ohjelmassa mökin talvikuntoon laitto. Perinteisesti tämä homma on aina hoidettu syyslomaviikonloppuna, kuten nytkin. Viime vuodet olen saanut toimia työnjohtajana, kun nuoriso puolisoineen on tehnyt raskaamman osuuden. Tosin tänä vuonna nuorten vankka rutiini hommassa ei vaatinut edes työnjohtoa eli sain keskittyä minulle mieluiseen osaan, ruuan valmistamiseen. Meillä jälkikasvu on vankkumattomia lihansyöjiä.
Meilläkotona - ruokablogi on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien