Lounaslaatikko on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien
17 Marraskuu 2017
Kelmeän talvinen aurinko pilkahteli sadepilvien raoista, maalaten harmaan betonin reunoja kuin pestyn sateenkaaren väreillä. Taivaanrannasta kajahti syvä kumahdus, aikakausi oli päättynyt ja suussani maistui kuparilta. Kävellessäni Tallinnanaukion halki, ohi pysähtyneen mustamaijan, pystyin vain ajattelemaan niitä kaukaisia hetkiä joita olin viettänyt haalistuneiden, muovisten tex-mex koristeiden parissa. Istunut niillä epämukavan kolhoilla puutuoleilla ja elänyt muutaman hetken, niin vaimoni kuin myös kerran herra K:n kanssa, futiksen jälkeen. Nyt ne hetket ovat jätetty jälkeen ja haikein mielin astuin takaisin metroon, kohti länttä ja auringonlaskua.
Lounaslaatikko on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien