Leivontablogi Makeaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 5 Heinäkuuta 2018 lähtien
1 Leivontablogi Makeaa
Piparipullat
12 Joulukuu 2018
Podin pari päivää kovin akuuttia mutakakun himoa ja siihen oli viimein saatava parannusta. En ole vielä ehtinyt kovin paljon joululeivonnaisiakaan maistella, joten halusin yhdistää joulun mutakakkuun ja mikäs sen paremmin toimisi, kuin piparkakun makuinen mutakakku. Viime jouluna kehittelin aivan järjettömän hyvän piparkakku-brownien, jossa mehevän brownien sekaan upotetaan piparkakkutaikinaa. Nyt halusin kuitenkin yhdistää maut suoraan tuohon taikinaan, joten otin hieman eri lähestymistavan. Halusin tuoda piparkakun maut voimakkaasti esille, joten korvasin tavallisen sokerin siirapilla ja fariinisokerilla ja tumman suklaan maitosuklaalla.
Leivontablogi Makeaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 5 Heinäkuuta 2018 lähtien