Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien
1 Kotikok(k)eiluja
Croque monsieur –puustit
5 Tammikuu 2025
Yksikin vihreä jalapeño toi ihan tarpeeksi tulisuutta tähän salaattiin. Ei kuitenkaan onneksi liikaa. Kastike oli todella hyvää. Aivan valtavan herkullinen salaatti. Ainekset: 2 punaista paprikaa 1 makea sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 vihreä jalapeno 1 ruukku tilliä 1 kg kirsikkatomaatteja 1 tl kuminansiemeniä 1 rkl oliiviöljyä 1 rkl hunajaa 1 tl suolaa ¼ tl mustapippuria 200 g salaattisekoitusta Saksanpähkinätahna: 80 g saksanpähkinöitä 3 valkosipulinkynttä 2 tl jauhettua korianteria 1 tl maustepippuria 4 rkl punaviinietikkaa 2 rkl hunajaa 1 dl vettä Rouhi saksanpähkinätahnan pähkinät.
Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien