HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
25 Heinäkuu 2026
Grillibroilerista jäi edelliseltä päivältä sopivasti lihaa, joten valmistin siitä raikkaan broilerisalaatin curry-mangokastikkeella. Osa salaatista päätyi rapeaksi paahdetun leivän väliin – eikä parempaa lounasta olisi voinut toivoa. Tämä broilerisalaattileipä on herkullinen tapa hyödyntää grillibroilerin tähteet. Koska oluttölkkikanani oli valmiiksi BBQ Cherry-marinoitu, lisäsin kirsikoita myös salaatin joukkoon. KIRSIKLAINEN BROILERISALAATTI CURRY-MANGOKASTIKKEELLA 3–4 annosta 1/2 grillattu broileri, liha kuutioituna (poista nahka ja luut) 1 punasipuli 1 rkl väkiviinaetikkaa 2 rkl sokeria 1/2 dl vettä 1/2 kurkku kuutioituna 1–2 avokadoa kuutioituna 1 dl kivettömäksi tehtyjä kirsikoita 2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna 2 rkl tuoretta...
HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien