Himahella on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
1 Himahella
Leivo runebergintortut Fredrikan tapaan
18 Tammikuu 2019
Yhdestä 1 1/2 kg kirjolohesta syntyi Blondikeittiössä kolme ruokaa. © Tiina Rantanen Lohi on nyt todella edullista, joten se sopii mainiosti tammikuun säästöbudjettiin, jolla balanssoidaan joulun menoja. Lohta ei kannata väheksyä, sillä se on erittäin maukas raaka-aine, josta saa tehtyä monenlaista herkkuruokaa. Kun ostaa yhden isomman vonkaleen, samasta kalasta loihtii ruokaa useammallekin aterialle. Mutta kalatiskillä kannattaa muistaa, että suomalainen kirjolohi on norjanlohta ekologisempi ja kestävämpi kalavalinta.
Himahella on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien